Luin hiljattain paikallislehdestämme, että Jalasjärven entinen kunnanjohtaja yhdessä toisen osallisen kanssa oli pyytänyt, että hänen velkansa Kurikan kaupungille annettaisiin anteeksi. Tuo velka on yli miljoona euroa ja kasvaa korkoa yli 80 000 euroa vuodessa. Velka oli tullut maksettavaksi heille käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksellä, koska heidän katsottiin syyllistyneen törkeään avustuspetokseen ja tämä aiheutti silloiselle Jalasjärven kunnalle valtavan velan. Myöhemmin Jalasjärvi liitettiinkin lopulta Kurikan kaupunkiin. Kaupungin hallitus päätti, ettei velkaa anneta anteeksi. Armoa pyydettiin vedoten terveydentilaan, ikään ja maksukyvyttömyyteen. Tuo lehtiartikkeli ja tapahtumien muistelu alkoi puhutella minua voimakkaasti. Tiedän, että Jalasjärvi joutui suureen ahdinkoon noiden tapahtumien seurauksena, mutta en silti käsitä, miksi näille miehille ei voitu jo antaa velkaa anteeksi. Tulin tuosta kirjoituksesta surulliseksi ja luulen, etten ole ainoa. Raamattu on täynnä kaunista kuvausta siitä, miten Jumala on jatkuvasti halukas antamaan meille anteeksi. En ole mistään muusta yhteydestä löytänyt niin voimakasta ja suurta rakkautta, kuin Raamatusta ja Jumalan luota. Hän on jatkuvasti halukas tekemään hyviä asioita meidän elämässämme. Kun seuraamme ihmisten elämää lähellä tai kaukana, näemme valitettavasti usein valtavan paljon armottomuutta. Viime aikoina on ollut paljon kädenvääntöä Suomessa siitä, että voiko Raamattua siteerata missä tahansa ja jos siteeraa niin voiko se olla jonkun ihmisryhmän pilkkaamista ja jopa rikollista toimintaa. Minun olisi kaikkein helpointa tässä pitäytyä vain perinteiseltä tuntuvassa uskovien kannassa, että tietenkin meidän täytyy sanoa synti synniksi niin kuin se on Raamattuun kirjoitettu. Tuntuu tutulta ja turvalliselta vain todeta, että tuo on syntiä ja synti pitää sanoa synniksi. Mutta joku tässä kuitenkin mättää. Tässä vaiheessa täytyy selventää, että vaikka joidenkin on sitä vaikeata ymmärtää, niin meille uskoville Raamattu on opaskirja. Uskovaiset haluavat uskoa Raamattuun ja elää sen mukaisesti. Moni uskovainen lukee Raamattua päivittäin ja etsii sen kirjoituksista jatkuvasti viisautta elämäänsä. Ja me uskovaiset emme suostu kyseenalaistamaan mitään tekstin kohtaa. Emme pystyisi elämään niin, että erottelemme tekstistä toiset kohdat paikkansapitäviksi ja toiset vääriksi. Uskon, että Raamattu on hyvä ja uskottava kirja ihan joka kohdasta. Mutta tuntuu siltä, että me uskovaiset emme joskus tajua sitä, että kaikki suomalaiset eivät lue Raamattua päivittäin. Kaikille Raamattu ei ole elämän tärkein opaskirja. Suomi ei oikeasti ole kovin kristillinen maa ja me kaikki tiedämme sen. Uskon, että suurin osa suomalaisista etsii elämänviisautensa jostain muualta kuin Raamatusta. Tämän asian huomioiden joudun kysymään ihan uudella tavalla, että mikä on Raamatun merkitys minulle. Voisin löytää Raamatusta valtavan määrän ohjeita ja syntiluetteloita, mutta ketä varten ne ovat. Uskon, että ne ovat minua itseäni varten, koska minä sitä Raamattua luen. Jos ihminen ei ole löytänyt ihanaa Jumalan läheisyyttä ja vaikutusta omaan elämäänsä, en suosittele häntä lukemaan Raamatun syntiluetteloita. Me emme omassa voimassamme pääse synneistämme eroon. Kuvitellaanpa, että minä esimerkiksi huomaan Kolossalaiskirjettä lukiessani, että kiivastuminen (Kol.3:8) on asia, josta pitäisi päästä eroon. Haluan siis elää Jumalan mielen mukaisesti ja siksi yritän kovasti päästä eroon kiivastumisesta. En kuitenkaan onnistu siinä, vaan alan kokea, että minulla on ihan selkeä taipumus kiivastua tietyissä tilanteissa. Lopulta pyydän päästä tutkimuksiin ja saankin selville, että kiivastuminen on minun synnynnäinen ominaisuuteni. On oikeastaan tosi hyvä tulla tuohon tulokseen, koska on aina parempi ymmärtää, ettemme omassa voimassa voi syntejämme voittaa. Lopulta menen Jumalan eteen pyytäen, että Hän auttaisi minua tässä. On ihana ymmärtää rukous sellaisena, joka vaikuttaa meihin, eikä sellaisena, jolla me yritämme vaikuttaa Jumalaan. Mitä Jumala mahtaa tehdä tuon minun synnynnäisen ominaisuuteni kanssa? Toteaako Hän, että taisi luodessaan vähän mokata? Että korjataan tuo juttu nyt viimein! Uskon, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää, millaisiksi Hän meidät loi, eikä Hän tehnyt virhettä. Toisaalta syntikin on toki synnynnäinen ominaisuus Raamatun mukaan eli syntiinlankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta on synnin alaisuudessa. Mutta jos tuo minun kiivastuminen onkin ihan kemiallisesti tai biologisesti todennettava? Onko se sitten joku rappeuma tai sairaus? On toki totta, että ihmisiä syntyy myös sairaina. Voisiko kiivastuminenkin olla samankaltainen syntiinlankeemuksen seurauksena tuleva perinnöllinen sairaus? En usko, että meidän tarvitsee tuollaisia asioita sairauksiksi todeta. Tiedän kuitenkin, että Jumalan edessä on todella ihanaa olla! Voimme viedä kaikenlaiset ongelmat ja kysymykset Hänen eteensä ja viipyä Hänen läheisyydessään niin, että Hän auttaa meitä. Hän ei tyrmää meitä meidän vikojemme vuoksi, vaan Hän armahtaa ja auttaa niin, että lopulta voimme huomata, että Hän ei ole tehnyt luodessaan virheitä, vaan Hänellä oli sittenkin ihana suunnitelma meidän elämäämme. Tämä oli siis esimerkki siitä, miten uskon Jumalan toimivan meidän elämässämme. Joskus olen kuullut uskovien voivottelevan, että kyllä on kauheaksi mennyt tämä maailma, kun epäraamatulliset asiat ovat tulleet hyväksytyiksi ja laillisiksi. Ja jotkut ovat valtavan huolissaan, että saammeko enää vapaasti luetella Raamatun syntiluetteloita. Haluan muistuttaa, että alkuseurakunta aloitti toimintansa paljon vaikeimmissa olosuhteissa. Alkuseurakunnan aikana ihminen saattoi menettää henkensä, jos hän tunnusti Jeesuksen Herrakseen. Ja sitä paitsi minä en ainakaan ole kokenut kehotusta luetella julkisesti Raamatun syntiluetteloita. En myöskään usko, että se auttaisi yhtään missään asiassa. Uskon, että minun egoni täytyy kestää se, että suurin osa ympärilläni elää ihan eri säännöillä, kuin minä. En tarvitse Raamattua tai Jumalaa vallankäyttövälineeksi! Jumala ei koskaan ole tullut minua lähelle, että voisin käyttää Häntä vallan välineenä. Eikä Raamattua ole kirjoitettu, että voisimme ohjata muita ihmisiä. On eri asia, jos joskus voimme Jumalan hyvyyden ja Raamatun ihanien sanojen avulla antaa jotain hyvää toisille ihmisille, mutta valtaa me emme tarvitse, se on varma. Loppupäätelmänä haluan kertoa, miten minä toimin, kun seurakuntaamme tulee ihminen, joka ihan julkisesti osoittautuu esimerkiksi kiivastuvaksi ihmiseksi eli hän tekee jotain, josta Raamattu kehottaa pääsemään eroon. Kiivastuminen on muuten usein aika näkyvä tapahtuma eli sitä ei voi olla huomaamatta. Ensinäkin tehtäväni on keskittyä osoittamaan hänelle rakkautta. Ajattelen kaikessa, että Jumala haluaa armon käyvän oikeudesta ja siksi minun tehtäväni ei ole kertoa hänelle kuinka syntinen hän on. Saarnaan evankeliumia, joka osoittaa, että pääsemme Jumalan läheisyyteen Jeesuksen veren kautta. Entä, jos hän on julkisesti kiivastuva vielä 10 tai 20 vuoden päästä? Tehtäväni on edelleen rakastaa ja tehdä kaikki mahdollinen hänen hyväkseen. En tuomitse enkä heitä ensimmäistä kiveä, paitsi jos itse olen synnitön, eli en koskaan. Jos hän kysyy suoraan tuosta asiasta, voimme yhdessä käydä vaikka Kolossalaiskirjeen kohdan läpi ja todeta samalla, että Jumalan avulla me voimme tämän asian voittaa – niinhän tuo Kolossalaiskirjekin opettaa. Suurin osoitus siitä, että emme ole kovin kristillisiä, on meidän armottomuus. Aito usko Jeesukseen saa alkunsa ja elää anteeksiantamisen voimalla! Kristityn elämässä armon pitäisi käydä oikeudesta.

Armo käy oikeudesta

Blogi /

Luin hiljattain paikallislehdestämme, että Jalasjärven entinen kunnanjohtaja yhdessä toisen osallisen kanssa oli pyytänyt, että hänen velkansa Kurikan kaupungille annettaisiin anteeksi. Tuo velka on yli miljoona euroa ja kasvaa korkoa yli 80 000 euroa vuodessa. Velka oli tullut maksettavaksi heille käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksellä, koska heidän katsottiin syyllistyneen törkeään avustuspetokseen ja tämä aiheutti silloiselle Jalasjärven kunnalle valtavan […]

Armo käy oikeudesta Read More »