Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään. Paljon olisi ollut kaikenlaista kirjoittamista, mutta silti on jäänyt kirjoittamatta. Eräs iäkäs seurakuntalainen kehotti minua kovasti kirjoittamaan kirjan siitä, millaista seurakuntaelämää olen nähnyt vuosien saatossa. Kirjaa en vielä ole valmis kirjoittamaan, mutta ehkä tänne blogiin voisin aina jotain kirjoittaa.
Pakko kertoa tähän väliin, että perheessämme on tapahtumassa nyt iso muutos, kun tyttäreni aloitti opiskelun Kuortaneen urheilulukiossa. Hän siis asuu Kuortaneella arkiviikot, joten me muut jäimme kolmestaan kotiin ihmettelemään, että miten tämä elämä jatkuu. Tähän liittyy paljon kaikenlaisia tunteita, mutta en ala niitä nyt tähän jäsentelemään. Päällimmäisenä on kuitenkin ilo siitä, että Lotta pääsi opiskelemaan sellaiseen kouluun, joka luultavasti sopii todella hyvin hänelle.
Hengellinen työ on mielestäni äärimmäisen kiinnostavaa. Ajattelen, että parhaimmillaan juuri hengellisellä työllä me voimme olla valtavaksi hyödyksi ihmisille. Voimme auttaa masentuneita pääsemään masennuksesta ja rohkaisemaan niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat rohkaisua. Voimme auttaa monenlaisten riippuvuuksien kanssa painivia. Ja uskon, että evankeliumin on tarkoitus muuttaa ihmisten elämää. Sen on tarkoitus tuoda rakkautta sinne, missä ei ole enää jaksettu tai osattu rakastaa. Evankeliumin on tarkoitus tuoda iloa ihmisten elämään ja rauhaa. Voi kuinka ihanaa ja ihmeellistä on löytää valtava sisäinen rauha Jumalan läheisyydessä!
Olen ollut nyt lähes kokonaisen vuoden Jalasjärven helluntaiseurakunnan osa-aikainen työntekijä. Mitään suurta ja näkyvää edistymistä ei ole vielä tapahtunut ja edelleen olemme hyvin pieni seurakunta. Minua kuitenkin ilahduttaa valtavasti, jos näen, että joku seurakuntalainen on silmin nähden iloinen. Tai jos joku oikein huokuu sisäistä rauhaa. On aivan mahtavaa nähdä, kun joku on aidosti ystävällinen toiselle tai avulias. On upeata nähdä, kun pariskunnat näyttävät tykkäävän toisistaan syvästi tai äidit ja isät rakastavat lapsiaan koko sydämestään. Uskon, että tällaisia asioita Jumala haluaisi synnyttää seurakunnissa. Tiedän, että meille kaikille on helpompaa keskittyä vain omiin tarpeisiin ja antaa omien tunteiden viedä itsekkäästi omaan suuntaansa. Jumalan edessä voimme kuitenkin syttyä rakastamaan ja kiinnostumaan muista.
Toivoisin myös, että voisimme seurakuntana osoittaa ympärillä oleville, ettei se usko niin vaikea asia ole. Luulen, että olemme uskovina rakentaneet aivan turhan ison kuilun uskovien ja muiden välille. Olisi kivaa, kun voisimme osoittaa, että tähän uskoon on sittenkin helppo tarttua ja se antaa meille valtavan paljon. Lopulta Jeesuksesta tulee meidän kuninkaamme, Herramme ja paimenemme, mutta se tuntuu paljon luonnollisemmalta ja turvallisemmalta, kun olemme oppineet tuntemaan Hänet. Hän ei pilaa elämäämme, vaan muuttaa sen paremmaksi antaen samalla sille syvemmän merkityksen.
Olemme seurakuntana pitäneet useita hyvin pieniä tilaisuuksia. Rukousilloissamme on pieni uskollinen porukka, joka käy säännöllisesti. Sunnuntaisissa tilaisuuksissa ei juurikaan ole sen suurempaa ruuhkaa ollut. 20 hengen ylitys on melko harvinaista. Paras yleisömäärä oli järjestämässämme Nina Åströmin konsertissa, jossa oli reilu 50 ihmistä. Olemme kuitenkin elossa ja jatkamme toimintaamme tarmokkaasti. Olen useita kertoja ihmetellyt, miten hyvin pienestä porukasta kertyy suuri kolehti! Tuntuu käsittämättömältä, kun koolla on esimerkiksi hiukan yli 10 ihmistä ja kolehtiin kertyy silti useita satoja euroja. Tämäkin osoittaa minulle, että seurakunnassamme on ihmisiä, joiden sydän on altis palvelemaan ja uhraamaan Jumalalle. Meidän seurakunnassamme ei puhuta kolehtipuheita eikä vedota yleisöön, että saataisiin isompi rahalahja. Antajat antavat puhtaasti omasta tahdostaan ja se on ihmeellistä nähdä, miten kuukausi toisensa jälkeen saamme kulut maksettua.
Toivon, että voisimme seurakuntana olla vastaamassa ihmisten tarpeisiin ja tarjoamassa hyvää sanomaa, joka voi muuttaa ihmisten elämää.
Järjestimme seurakuntana 6.8. pehmismyynnin jalasjärveläisillä Mukulamarkkinoilla. Myimme noin 200 pehmistä. Meillä ei ollut tarvetta tehdä myyntivoittoa, vaan halusimme vain myydä hyvän mielen pehmiksiä ihmisille. Teimme kaikille halukkaille mahdollisimman isoja pehmiksiä samalla hinnalla ja lupasimme jo mainostaessa, että saa tulla hakemaan lisää, jos liian pienestä pehmiksestä jää paha mieli. Kuulimmekin joidenkin sanovan, että nyt näkivät kesän isoimman pehmiksen. Jotkut ottivat kuvia niistä. Varaamamme värkit riittivät juuri sopivasti ja vesisade alkoi myös juuri sopivasti vasta markkinoiden loputtua. Tämä tempaus täytyy uusia ensi vuonna!
Viime keväänä tein rohkean päätöksen liittyen omaan työhöni. Työni koostuu monesta eri asiasta. Olen ollut nykyisen seurakuntatyöni lisäksi koululaisuintien opettaja, kansalaisopiston vesijumppien vetäjä, syksyisten ja keväisten uimakoulujen järjestäjä, kaupungin järjestämien kesäuimakoulujen opettaja sekä opettajien ja avustajien sijaisena kouluilla. Päätin monestakin syystä jäädä pois syksyisten ja keväisten uimakoulujen vetovastuusta. Tuo oli melko suuri osa omaa toimeentuloani. Oli mielenkiintoista nähdä, että heti tuon päätöksen konkretisoituessa minulle on tullut muutamia kutsuja eri seurakuntiin puhumaan. Olin kesäkuulla Seinäjoen helluntaiseurakunnan perheleirillä pitämässä raamattutunteja aikuisille, heinäkuulla olin puhumassa Ilmajoen helluntaiseurakunnassa. Syyskuulla olen menossa Teuvan vapaaseurakuntaan ja Mäntän helluntaiseurakuntaan. Sen kummemmin en voi tietää, että aukeaako tällaisia töitä enemmänkin, mutta nämä ovat hyvin kiinnostavia mahdollisuuksia.
Olen ihastellut viime aikoina sitä, miten Jumala haluaa olla meidän elämämme jokaisessa hetkessä. Me usein saatamme työntää epäuskollamme Hänet sivuun, mutta Hän haluaisi kuulua oleellisena osana arkeamme. Valitsemalla uskon epäuskon sijaan voimme huomata, miten Hän täyttää elämäämme Hänen hyvyydellään!
Oikein mukavaa syksyn alkua kaikille!