Voimme nähdä pinnallisia eroja uskovaisten ja ei-uskovaisten välillä. Voimme huomata, että uskovaiset ehkä kiroilevat vähemmän ja eivät nauti alkoholia juurikaan tai eivät ainakaan juopottele niin paljoa kuin ei-uskovaiset. Uskovaiset käyvät seurakunnassa, lukevat Raamattua ja rukoilevat. He myös kunnioittavat yleensä kristillisiä perinteitä.
Nämä mainitsemani asiat eivät mielestäni juurikaan vakuuta siitä, että kannattaa kääntyä uskovaiseksi. Jos tuossa on suunnilleen kaikki, mitä uskovaisuus tuo tullessaan niin kylläpä on tyhjä paketti. Toki rukous, Raamatun luku ja jopa seurakunnassa käynti voivat olla sinänsä todella antoisaa ihmisille, mutta ei puhuta tällä kertaa siitä. Puhutaan enemmänkin siitä, miten usko voi muuttaa ihmistä.
Ennen kuin jatkan, haluan muistuttaa, että joka tapauksessa me ihmiset olemme keskeneräisiä, eikä Jumalan vaikuttama muutos välttämättä näy meissä niin nopeasti tai selkeästi, kuin jotkut odottavat. Tarvitsemme aikaa kasvuun Jumalan rakastavassa sylissä. Ja Jumala on ihmeellisen armollinen ja kärsivällinen meidän kanssamme.
Malakian kirja on Raamatussa viimeinen kirja ennen Uutta Testamenttia. Siellä profeetta lupaa: ”Silloin te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal.3:18, Käytän Raamattu kansalle 2012- käännöstä)
Uuden Testamentin opetuksia lukiessamme voimme aika nopeastikin huomata, että sen opettamat arvot ovat päinvastaisia verrattuna nykymaailmamme yleisiin arvoihin. Maailma tuntuu virtaavan tiettyyn suuntaan ja helpointa on antaa virran viedä. Uusi Testamentti haastaa meitä kulkemaan vastavirtaan hyvin monessa asiassa. Otan muutamia tärkeitä esimerkkejä esiin tässä blogissani. Tämä teksti voisi vilistä viittauksia eri Raamatun jakeisiin, mutta en tarkoituksellisesti lainaa Raamatun tekstiä juurikaan. Kirjoitan sulkuihin vinkiksi joitain jakeita, joista voit lukijana selvittää, mitä Uusi Testamentti opettaa.
Erittäin yleinen tapa toimia tässä maailmassa on toisen ihmisen tuomitseminen. Kun joku toimii mielestämme väärin, ajattelee väärin tai ehkä satuttaa meitä, me tuomitsemme hänet. Sen jälkeen usein puhumme tuosta ihmisestä pahaa, kartamme häntä tai toimimme jotenkin epärakentavasti häntä kohtaan. Jeesus opettaa meitä, ettei meidän kuuluisi tuomita ketään ja Hän kehottaa meitä rakastamaan vihamiehiämme (Matt.7:1, Matt.5:43-44) Jeesuksen opetuslapsen suuri koko elämän mittainen agenda on toimia jokaisen lähimmäisen parhaaksi, vaikka mitä tapahtuisi (Tiit.3:1-2) Vihainen kristitty, joka vaatii kunnioitusta kristillisille arvoille, ei luultavasti ole tekemässä sitä, koska on Jeesuksen opetuslapsi, vaan koska hän on ihan hukassa. Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys nykyään, koska niin moni kristitty vouhottaa vihaisesti, kun heidän arvojaan ei kunnioiteta riittävästi. Joskus tulee sellainen olo, että monille uskoville pitäisi sanoa: ”Käy välillä vähän Isän sylissä!” Asioille voisi löytyä siellä oikeat mittasuhteet. Isä rakastaa jokaista ihmistä.
Yksi yleinen arvo tässä maailmassa on halu ylentyä ja halu olla johtaja. Monelle tuntuu olevan perusduunarin työ vain väliaikainen etappi, josta pitäisi päästä etenemään johtotehtäviin. Valitettavasti seurakunnatkaan eivät ole tästä ajattelusta vapaita. Jotkut johtoasemiin päässeet eivät suostu millään luopumaan vallankahvasta, koska valta on sokaissut heidät. Vaikka uskon, että uskovaiset on kutsuttu vaikuttamaan, niin se ei tarkoita nousemista johtoasemaan. Jeesus haluaisi näyttää meille, että olemme samalla viivalla ja samanarvoisia kaikkien muiden kanssa (Matt.23:8-12). Jeesuksen sanat vievät minun yksinkertaisen logiikkani perusteella pohjan muutamilta seurakuntaviroilta, joita on olemassa. Näitä ovat ainakin johtava pastori, kirkkoherra, piispa ja paavi. Nämä virat ovat lähinnä vallanhimoisia varten, joilla ei ole muuta tekemistä seurakunnassa. Ihmisen elämää helpottaisi valtavasti, kun pääsisi irti ylenemisen tarpeesta. Kun huomaamme lopulta, että Jumala ei nosta meitä toista tärkeämmäksi kuitenkaan, niin voimme huokaista helpotuksesta ja tehdä vain sellaisia valintoja, joiden ansiosta työllämme voisi olla oikeasti merkitystä.
Edellisen asian sukulaisena mahtaileva elämä on yksi ihmisen perusarvoista tässä maailmassa. Teemme useita sellaisia päätöksiä esimerkiksi hankinnoissamme, että voisimme mahtailla muiden ihmisten silmissä. Tämä on toki hyvin ymmärrettävääkin. Elämme sosiaalisessa maailmassa ja haluamme näyttää hyvältä muiden silmissä. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa. On mukavaa sopeutua joukkoon. Valitettavasti mahtailussamme on kyse hyvin pinnallisista asioista. Haluamme omistaa hienoja ja kalliita asioita, koska kuvittelemme sen kertovan meistä hyvää. Monen hankinnan kohdalla huomattavasti halvempi ostos täyttäisi meidän tarpeemme, mutta valitsemme jotain hienompaa, että voisimme elää mahtailevaa elämää. Kalliimpi ostos vaatii meiltä enemmän tuloja tai säästämistä jossain muussa asiassa. Itse mietin ihmetellen, että miksi haluaisin tehdä enemmän töitä mahtaillakseni jollakin hienommalla, kun halvempikin riittää. Isän rakkaus ei ole tällaisessa elämässä (1.Joh.2:15-17). Jumalan hyvyys on niin valtavaa, että se muuttaa (ehkä vähitellen) meidän arvomme päinvastaisiksi taloudellisissa asioissa. (1.Tim.6:6-10, Matt.6:19-21) Tähän liittyviä jakeita löytyisi vielä paljon enemmänkin.
Hiukan edelliseen liittyen yksi maailman yleinen arvo on rakentaa elämä mahdollisimman varmalle pohjalle. Teemme valinnat opiskelun ja työmme suhteen varmistaaksemme mahdollisimman varman toimeentulon itsellemme. Tämän lisäksi keräämme säästöä, turvaudumme vakuutusyhtiöihin ja teemme yksinkertaisesti kaikkemme, että elämämme olisi turvallista. Kuuntelemme uutisia huolestuneina, koska ne kertovat välillä asioista, jotka horjuttavat turvallisuuttamme. Jeesus puhui kalliolle rakentamisesta, mutta Hän ei tarkoittanut tuollaista kalliota, joka perustuu ihmisen omaan viisauteen (Matt.7:24-27). Väitän, että suurin osa uskovistakin länsimaissa perustaa oman turvallisuutensa tuollaisiin inhimillisiin järjestelmiin. Jeesus laittaa tässäkin asiat nurinpäin. Hän opastaa meitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja luottamaan siihen, että Jumala huolehtii kaikesta muusta (Matt.6:25-34). Tämä tarkoittaa sitä, että uskallamme tehdä elämänvalinnat Hänen ohjauksessaan. Jos tunnistamme turvan Jumalassa, uskallamme kulkea Hänen ohjauksessaan. On eri asia puhua Jumalan huolenpidosta pelkkänä kliseenä, kuin että oikeasti luottaa Hänen huolenpitoonsa. Kun vieraannumme Jumalasta, vieraannumme myös Hänen huolenpidostaan. Luottaessamme Jumalan huolenpitoon, säästämme valtavan määrän energiaamme. Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon ihmisiltä kuluu energiaa murehtimiseen ja huolehtimiseen? Luulen, että monesti siihen kuluu enemmän energiaa, kuin todelliseen elämään.
Yksi tämän maailman yleinen arvo on suvaitsevaisuus. Se tarkoittaa sitä, että haluamme hyväksyä toistemme erilaisuudet. Samalla haluamme kunnioittaa kaikkien uskomuksia siten, että kaikilla voi loppujen lopuksi olla oma totuus. Tämä on sosiaalista elämäämme ajatellen suuri helpotus. On ehkä myös helpottavaa ajatella, ettei oma löydetty totuus olekaan ainoa totuus. Jos väitän, että löytämäni totuus on ainoa totuus, se vaatii valtavan paljon todisteita. Uusi Testamentti antaa hyvin yksiselitteisesti meille sen käsityksen, että vain Jeesus voi pelastaa (1.Joh.5:19-21). Jos uskon Uuden Testamentin teksteihin, uskon myös, että ei ole muuta totuutta. Joka uskoo johonkin muuhun, hän on väärässä. Tämän takia uskovaiset ovatkin älyttömän ärsyttäviä tyyppejä. Tekisimme kristinuskosta paljon suositumman tai helpomman hyväksyä, kun hyväksyisimme, että joku toinenkin uskonto voi pelastaa, mutta sitä me emme tee. Ja sen lisäksi Uusi Testamentti näyttää meille, että on olemassa eksytyksiä kristinuskon sisällä. Toisin sanoen, joku voi olla kristitty, mutta eksyksissä. Tässäkään ei Uusi Testamentti opeta meille suvaitsevaisuutta. Eksytykset eksyttävät, mutta Jeesus pelastaa meidät, kunhan otamme Hänet vastaan täydellä sydämellä. Tämä haastaa minua valtavasti. Väitän löytäneeni totuuden pelastuksesta ja, että minä omistan tuon pelastuksen. Olenko siitä niin varma, että pystyn ymmärtämään, että muulla tavalla ajattelevat ovat väärässä? Jos olen epävarma, minusta tulee luultavasti väittelijä. Jos sisälläni on syvä varmuus, minulla ei ole tarvetta tuputtaa asiaa väkisin kenellekään. Haistaessani, että keskustelu on menossa väittelyksi, voin toivottaa ystävällisesti toiselle mukavaa päivänjatkoa tai voimme puhua jostain muusta.
Uskovaisen ystävyys on aitoa välittämistä. Moni ihmissuhde, valitettavasti seurakunnissakin, perustuu siihen, että jutellaan vain helpoista aiheista. Omasta pahasta olosta ei haluta puhua. Mieluummin sulkeudutaan, kuin kerrotaan rehellisesti asioista. Tai toisaalta, jos nähdään toisessa jotain huolestuttavaa, ei haluta siitä sanoa, ettei vain rikottaisi suhdetta. Minä arvostan sellaisia ihmisiä, jotka kehtaavat sanoa suoraan, jos näkevät minun tekevän jotain väärin tai ajattelevan väärin. Se on paljon syvempää välittämistä, kuin se, että jätetään puhumatta vaikeista asioista, ettei tulisi välirikkoa. Ihmissuhteista puuttuu usein rehellisyys. Ilman rehellisyyttä ei päästä kovin lähelle toista ihmistä.
Maailman arvo on keskittyä pinnallisesti kaikkeen. Jos alan kokea itseni heikoksi tai huonommaksi, yritän jollain ulkonaisella konstilla näyttää itsestäni jotain parempaa. Uskovaisella asiat saavat mennä päinvastaisesti. Saan kokea heikkoutta ja kohdata omat kipuni. Voin olla niiden kanssa täysin rehellinen. Saan mennä rakastavan Isän läheisyyteen sellaisena kuin olen. Ja Hän eheyttää minua sisältäpäin. Ja kun menen jonkun ihmisen luokse, hän ei näe minussa välttämättä ulkoisia menestyksen merkkejä, mutta hän voi kohdata ihmisen, jonka ilo, rauha ja rakkaus ovat paljon syvempää kuin, mitä tämä maailma voi antaa.
Isän sylissä on ihmeellistä olla! Vaikka koen iloa monesta asiasta. On onnistumisen iloa, iloa kun saa jutella jonkun rakkaan kanssa, omien lasten tuomaa iloa, liikkumisen iloa, tekemisen iloa, iloa siitä, kun saa nauttia jostain hyvästä asiasta jne. En voisi siltikään kuvitella, että mikään voisi koskaan korvata sitä iloa, kun saa olla rakastavan Isän läheisyydessä.